Snappertuna on Raaseporissa sijaitseva kylä, joka ennen vuoden 2009 kuntaliitosta ja Raaseporin kunnan syntyä kuului pääosin Tammisaareen. Tammisaaresta löytyy oma postauksensa täältä.
Snappertunassa tuli lapsena Karjaalla asuessa käytyä aika useinkin, mutta aikuisena muistan käyneeni paikassa vain kerran. Nyt heinäkuisena torstaina vietimme Snappertunassa muutaman tunnin.
Snappertuna sijaitsee erittäin kauniilla kumpuilevalla maaseudulla, joten se on ihanteellinen paikka kesäiselle päiväretkelle. Meidän vierailumme aikaan sattui valitettavasti olemaan vähän sateisempi päivä, mutta tämä kesä on ollut sellainen, että suuri osa reissuista olisi jäänyt tekemättä, jos olisi sopivia ilmoja jäänyt odottelemaan.
Snappertunan tärkein nähtävyys on 1300-luvulla rakennettu Raaseporin linna. Linna oli useita vuosisatoja hylättynä, kunnes sitä 1800-luvulla alettiin restauroida.




Linnanraunioiden edustalla järjestetään joka kesä juhannusjuhlat sekä muinaismarkkinat. Linnaan on mahdollista tutustua myös draamaopastuksen tai keskiajalle sijoittuvan aikamatkan avulla.
Sitten edellisen, useiden vuosien takaisen vierailuni, paikkaan on tullut erillinen rakennus, josta ostetaan liput sekä linnaan että vieressä sijaitsevan kesäteatterin näytöksiin. Raaseporin kesäteatteri on Suomen suurin ruotsinkielinen kesäteatteri.

Aivan linnan vieressä on idyllinen kahvila-ravintola Slottsknektens Stuga eli Linnanvoudin tupa.

Kahvila-ravintola on auki kesäkaudella, mutta paikassa järjestetään juhlatilaisuuksia ympäri vuoden. Juhlia voi Linnanvoudin tuvan lisäksi järjestää myös itse linnassa!

Linnanraunioiden lähettyviltä alkaa noin 500 metrin mittainen Lemmenpolku, joka johtaa Forngårdenin talomuseolle. Lemmenpolun varrella laiduntaa lampaita, ja polulla joutuukin katsomaan mihin astuu, jos ei halua kengänpohjiinsa tuoksuvaa muistoa Snappertunasta. Veräjä on myös muistettava sulkea perässään.

Polun varrella on vanha torppa, joka on yksi Raaseporin kartanon mailla 1700-luvulta 1900-luvun alkuun olleista torpista.

Torpan lähellä on kukkula, joka on aikoinaan toiminut teloituspaikkana. Paikalla teloitettiin vuonna 1520 kuninkaan sanansaattaja Hemming Gadh. Tarinan mukaan Gadhin pää vieri teloituspaikalta alas Raaseporinjokeen, jolloin vedestä nousi pään uppoamispaikalle kivi.


Kun siltaa jatketaan Raaseporinjoen toiselle puolelle, saavutaan vuonna 1958 avatulle Forngårdenin talomuseolle.


Talomuseon opasteessa olivat vielä näkyvissä edellisvuoden aukioloajat, mutta myös tänä vuonna museo näyttäisi olevan auki tiistaista sunnuntaihin klo 11-16. Viimeinen aukiolopäivä tänä vuonna on 27.8. Hienoa, että paikka on auki näin pitkälle elokuuhun. Monet kesäisin avoinna olevat museot tuntuvat sulkevan ovensa jo elokuun alussa.
Talomuseolta on noin 200 metriä Snappertunan kirkonkylälle, jonka kirkonmäki pappiloineen on parhaiten säilyneitä kirkollisia ympäristöjä Suomessa.
Mäellä sijaitsevaa ja puiden ympäröimää kirkkoa on vaikea saada kokonaisena kuvaan.



Snappertuna, joka oli aikaisemmin oma kuntansa ja joka liitettiin Tammisaareen vuonna 1977, oli Uudenmaanläänin ruotsinkielisin kunta.
Voisin kuvitella, että kirkonkylällä on jossain vaiheessa ollut myös kauppoja. Enää sellaisia ei ole, mutta koulu kirkonkylältä kyllä löytyy. Näissä pienissä kyläkouluissa on jotakin hyvin sympaattista.

Koulun läheiseltä mäeltä löytyy kesäisin majoitusta tarjoava Snappertuna Hostel. Muista Snappertunan alueen majoituspaikoista ja palveluista löytyy tietoa täältä.

Snappertunan kirkonkylällä ei ole kauppoja, mutta aivan ihastuttava kesäkahvila sieltä kyllä löytyy. Café Classic Garage toimii idyllisessä 100 vuotta vanhassa talossa, jossa on aikoinaan asunut paljon kuuluisuutta saanut saarnaaja Maria Åkerblom.

Sana Garage on kahvilan nimessä syystä. Kahvilan omistajat harrastavat vanhoja autoja, joita voi pihapiirissä ihastella. Autoja voi myös vuokrata vaikkapa hääautoksi.

Kaikenlaisiin yllätyksellisiin ja hienoihin paikkoihin sitä tutustuukin matkoillaan!
Snappertunan kauniissa maisemissa voisi hyvin viettää enemmänkin aikaa. Paikka, jossa haluaisin ehdottomasti vielä käydä, on Malmbackan miilunpolttajakylä, jossa voi yöpyä joko miilunpolttajan majassa tai yksinkertaisessa hirsimökissä. Noin 18 kilometrin päässä Snappertunan kirkonkylältä löytyy myös osuuskuntasysteemillä toimiva saaristokauppa ja -kahvila Sandis, joka on auki keväästä syksyyn ja jossa on silloin tällöin myös livemusiikkia. Snappertunan alueelta löytyy siis paljon muutakin kuin Raaseporin linna ja kauniita maisemia.