Tämä blogi syntyi kiinnostuksesta matkailuun ja uusien paikkojen näkemiseen ja kokemiseen. Tarkoituksenani on kiertää Suomen kuntia, sekä nykyisiä että entisiä, ja esitellä niitä tässä blogissa. Suomessa on tällä hetkellä kaikkiaan 311 kuntaa, mutta tässä blogissa seuraan kuntakarttaa vuodelta 2000, jolloin kuntia oli 452. Keskityn pääasiassa kuntien keskusta-alueisiin, ja jos seuraisin nykyistä kuntakarttaa, moni mielenkiintoinen paikka jäisi näkemättä.
Aloitin kuntien kiertämisen alun perin jo muutama vuosi sitten. Minulla oli näistä 452 kunnasta lista, josta rastitin kuntia sitä mukaa kun olin niissä käynyt. Kun jokin aika sitten katselin listaa, huomasin, etten muistanut kaikista rastittamistani kunnista enää edes sijaintia. Niinpä päätin aloittaa koko projektin alusta ja tällä kertaa myös sekä tutustua kuntiin paremmin että dokumentoida visiittini. Blogi tuntui hyvältä ajatukselta tähän tarkoitukseen. Osa kunnista on minulle luonnollisesti jo entuudestaan hyvinkin tuttuja, mutta siitä huolimatta kierrän tämän projektin tiimoilta kaikki kunnat uudelleen – tällä kertaa kameran kanssa.
Etenkin pienet suomalaiset kuntakeskukset ovat usein päällisin puolin melko tylsiä ja latteita: niissä on aivan liian usein suunnilleen samannäköiset S-marketit, K-marketit tai ABC:t, ja kylänraitit ovat usein tyhjiä ja hiljaisia. Tarkoituksenani on kuitenkin yrittää löytää jokaisesta paikasta jotakin kaunista ja mielenkiintoista, vaikka toki kerron rehellisiä mielipiteitäni myös kuntien vähemmän viehättävistä paikoista. Esittelen jokaisesta kunnasta muutamia kohteita, ja on selvää, että monia paikkoja jää myös esittelemättä. Te lukijat voittekin kommenteissa kertoa, mitä tärkeää esittelystä jäi puuttumaan ja missä ehdottomasti kannattaisi käydä.
Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan blogia!
Marika Karhunpesä
marika.karhunpesa@gmail.com
Moikka Marika, oli kiva lukea Pyhäsalmesta, josta minulla on samanlainen kokemus kuin sinulla: edesmennyt isäni on syntynyt Pyhäjärvellä. Perin mummoni mökin sieltä (vaatimaton kuivan maan mökki) Mutta serkut asuvat siellä ihanissa järvimaisemissa ja myös setäni. Paikka on minulle rakas -vietin myös lapsuuskesiä siellä. Olen nyt 45 v ja isä sekä isovanhemmat ovat kuolleet. Silti nyt huomaan, etten halua luopua niistä seuduista, vaan haluan pitää mökkini ja palata sinne joka vuosi… olen omaa sukua Jaatinen.
Hei Niina ja kiitos viestistä! Niinhän se on, että ne paikat, joissa on lapsena viettänyt paljon aikaa ja joihin liittyy kauniita muistoja, säilyttävät aina tärkeän paikan sydämessä. Mukavaa, että sinulla on nyt oma mökki Pyhäjärvellä!
Hei
Blogiisi ei ole enää tullut uusia juttuja.Sattumalta löysin sen ja ollut mielenkiintoista luettavaa.Toivottavasti jatkat vielä jossain vaiheessa.
Kiitos viestistä ja kiva kuulla, että olet tykännyt lukea. Blogi on tosiaan ollut nyt jonkin aikaa tauolla, mutta jatkuu taas tulevan vuoden alussa.
Moikka. Kiva ja mielenkiintoista nähdä, kuinka vanha kotipaikkakuntani Ryttylä on muuttunut. En olekaan käynyt aikoihin. En tiennytkään, että kirjasto ja terveysasema on lakkautettu. Luen jatkossakin.