Iittala marraskuisena viikonloppuna 2017

Iittalan lasitehtaan vuodelta 1923 peräisin oleva toimistorakennus.

Iittala on entisen Kalvolan kunnan keskustaajama. Noin 3600 asukkaan Kalvolasta tuli osa Hämeenlinnaa vuoden 2009 alussa yhdessä Hauhon, Lammin, Rengon ja Tuuloksen kanssa.

Olen käynyt Iittalassa useita kertoja sen jälkeen, kun viitisen vuotta sitten muutin Hämeenlinnaan, josta on Iittalaan matkaa noin 20 kilometriä. Ennen Hämeenlinnaan muuttoani en tainnut edes tietää, missä Iittala-niminen paikka sijaitsee (ja vielä vähemmän sitä, että se oli osa Kalvola-nimistä kuntaa), vaikka tiesin kyllä, että sen nimisessä paikassa valmistetaan Iittalan lasia.

Iittalasta löytyy sen pienestä koosta huolimatta monenlaista nähtävää, ja siksipä siellä tulee aina silloin tällöin käytyä. Marraskuisena viikonloppuna tutustuin nyt paikkaan kuitenkin hieman perusteellisemmin. Kävin Iittalassa kameroineni sekä lauantaina että sunnuntaina, sillä lauantaina ehti jo tulla pimeä, ennen kuin sain kaikki haluamani kuvat otettua.

Iittalaan turisteja tuo pääasiassa Iittalan Lasimäki eli lasitehtaan ympäristöön syntynyt ostos- ja matkailukohde, jonka esittelen alempana. Aloitetaan Iittalaan tutustuminen kuitenkin siitä kohdasta, kun Helsinki-Tampere-moottoritieltä eli valtatie 3:lta käännytään Iittalaan vievälle tielle.

Moottoritien varressa sijaitseva Shell Iittala oli marraskuussa remontissa.

Valtatie 3:n varrella sijaitseva Shell Iittala on aloittanut toimintansa vuonna 2001.

Shellin vierestä löytyy ST1:n kylmäasema, jonka vierestä taas löytyy alla olevassa kuvassa näkyvä hylätty rakennus.

Tyhjillään oleva rakennus Iittalantien varressa.

En tiedä, ollaanko tälle Iittalan portilla paraatipaikalla seisovalle rakennukselle tekemässä jotakin – sen kun ei varsinaisesti voi sanoa kaunistavan maisemaa. Toisaalta toki tämänkaltainen rakennus saattaa joillekin turisteille edustaa myös tietynlaista eksotiikkaa.

Toiselta puolen Iittalantietä löytyy sitten sitäkin komeampi rakennus. Kyseessä on Kalvolan Graniitin rakentama, vuonna 2004 valmistunut Kiviklubi. Alun perin Kiviklubi toimi kivituotteiden näyttely- ja myyntitilana. Nykyään paikka toimii lounaskahvilana. Kiviklubilla käydessään voi samalla tehdä myös auto-ostoksia, sillä samalla tontilla toimii Hämeen Automyynti Oy.

Iittalantien ja vanhan kolmostien risteyksessä sijaitseva Kiviklubi sai uudet ravintolayrittäjät viime kesänä.

Vuonna 2004 valmistunut Kiviklubi on varsin vaikuttava paikka myös sisältä.

Kahvilan seinää koristavat kauniit kivilohkareet.

Lasin lisäksi Kalvola tunnetaan graniitistaan. Kahvilan seinillä on vanhoja kuvia, jotka kertovat graniitinlouhinnan historiasta Kalvolassa. Muun muassa eduskuntatalon ulkoverhoilussa on käytetty Kalvolasta peräisin olevaa graniittia.

Kiviklubin seinällä olevia kuvia.

Kiveä ja erilaisia kivityökaluja on esillä myös pöytien lasilevyjen alla. Varsin mielenkiintoinen paikka kaiken kaikkiaan!

Jokaisesta pöydästä löytyy erilainen setti kiviä ja kivityökaluja.

Paikka on toistaiseksi auki arkipäivisin. Lounaslista on nähtävillä esimerkiksi paikan Facebook-sivuilla (Iittalan Kiviklubin kahvila).

Kiviklubilta on matkaa Iittalan keskustaan noin puolentoista kilometrin verran. Matkalla keskustaan ohitamme tien vasemmalle puolelle jäävän Iittalan Pizza & Kebabin.

Iittalan Pizza & Kebab sijaitsee aivan Iittalantien varrella.

Keskustaan saavuttaessa Iittalantien vasemmalle puolelle jää S-market, joka on Iittalan ainoa päivittäistavarakauppa.

S-market Iittala sijaitsee Kotkajärventien varrella.

S-marketia vastapäätä, Kotkajärventien toisella puolella, on ulkoapäin varsin ankean näköinen kauppakeskus, joka kuitenkin kätkee sisäänsä muun muassa erittäin viihtyisän pubin.

Liikekeskus Kotkajärventien varrella.

TimeOut Pub on avattu vuonna 2015.

Hämeenlinnalaisbändi Taajama oli juuri harjoittelemassa illan keikkaa, kun lauantaina pistäydyin paikassa.

Suomirockia ja -poppia soittava Taajama esittää sekä omia kappaleitaan että covereita.

Tähän erittäin tunnelmalliseen pubiin hyvän musiikin pariin olisi mielellään jäänyt pitemmäksikin aikaa.

S-marketin toiselta puolelta löytyy uusi Hyvinvointikeskus Sauvola, jonka ulkoseinän taideteos kiinnitti huomioni. Tällaisia taideteoksia näkisi mielellään Suomessa enemmänkin katukuvaa piristämässä ja väriä tuomassa. Hämeenlinnan alueelta näitä seinämaalauksia eli muraaleja löytyy muutamia ja ne on esitelty täällä.

Hyvinvointikeskus Sauvolan avajaisia vietettiin pari kuukautta sitten.
Uusi lehti -nimisen naivistisen seinämaalauksen on tehnyt taiteilija Petra Heikkilä.

Hyvinvointikeskus Sauvolasta löytyvät ikäihmisten vuokra-asuntojen lisäksi Kalvolan kirjasto, terveysasema sekä Amica-ravintola, jossa voi käydä syömässä seitsemänä päivänä viikossa.

Sitten jatkamme Iittalantien toiselle puolelle, josta löytyy seuraavanlainen liikerakennus.

Iittalantien ja Hallintotien risteyksessä sijaitseva liikerakennus.

Liikekeskuksessa sijaitsee muun muassa toinen Iittalan pubeista eli Tuulan Pub.

Tuulan Pub sijaitsee liikekeskuksen Iittalantien puoleisesta päädystä.

Myös Iittalan Lasimäki sijaitsee aivan Iittalantien varressa.

Näkymä Iittalantien varrelta kauppakeskuksen edustalta Lasimäelle päin.

Kun Iittalantieltä käännytään Lasimäelle johtavalle Könnölänmäentielle, löytyy kulmauksesta Hyvän Olon Aitta. Paikassa toimi jo 1980-luvulla Hunaja-Aitta, ja myöhemmin toiminta on laajentunut hunajatuotteita valmistavasta ja myyvästä paikasta monipuoliseksi hyvinvointi- ja kauneuspalvelumyymäläksi ja -hoitolaksi.

Hyvän Olon Aitta sijaitsee Iittalantien ja Könnöläntien kulmauksessa.

Tätä ja kahta sen lähellä sijaitsevaa samanlaista taloa kutsutaan Aalto-taloiksi. Ne ovat Suomen ensimmäisiä tehdasvalmisteisia pientaloja ja todennäköisesti Alvar Aallon suunnittelemia. Juho Rännälin kirjoittamasta Iittalan historiaa kävellen -julkaisusta löytyy tämän mielenkiintoisen tiedon lisäksi monipuolisesti informaatiota Iittalan ja sen rakennusten historiasta.

Kulman takaa Tehtaantieltä löytyy toinen varsin sympaattinen liike eli Iittalan Kirja ja Paperi.

Iittalan Kirja ja Paperi on toiminut tässä vuodelta 1899 peräisin olevasta rakennuksesta vuodesta 2006.

Rakennus on vuodelta 1899, ja se on alun perin rakennettu Hämeenlinnassa toimineen, maineikkaan Skogsterin tavaratalon sivuliikkeeksi. Iittalan Kirja ja Paperi on toiminut kiinteistössä vuodesta 2006 lähtien. Tämä on niin hauska pieni liike, että täällä on tullut muutaman kerran ihan varta vasten Hämeenlinnasta käytyä. Liikkeessä myydään kirjoja, leluja ja monenlaista paperi- ja askartelutavaraa sekä vanhaa lasia. Liikkeestä löytyy myös kauppamuseo, jossa on näytteillä kaikenlaista vanhaa tavaraa.

Suurin osa kauppamuseon tavaroista on 1960- ja 1970-luvuilta.
Kauppias Raija Örn sai vuonna 2014 Kalvolan ja Rengon yhteisen vuoden yrittäjä -palkinnon.

Iittalan Kirjaa ja Paperia vastapäätä Tehtaankadun toisella puolella on kaunis vanha kivirakennus, joka on alun perin ollut lasitehtaan pottitupa. Takaa pilkottaa lasitehtaan toimistorakennus.

Pottitupa on rakennettu vuonna 1912.

Iittalan lasitehdas on perustettu vuonna 1881. Lasinvalmistus ja -puhallus tapahtuu toimistorakennuksen takana olevassa rakennuksessa. Arkipäivisin lasinpuhaltajien työskentelyä voi seurata tehtaan katseluparvelta        

Toimistorakennus rakennettiin vuonna 1923, kun aikaisempi rakennus oli palanut.

Sitten palaamme Tehtaantietä takaisinpäin. Iittala Outlet, jossa Iittalan tuotteita myydään, sijaitsee parin sadan metrin päässä tehtaasta. Samasta yhteydestä löytyvät myös Kahvila-Ravintola Aino sekä Moda Italia Outlet & Korukoru.

Iittala Outlet Iittalantieltä kuvattuna.

Iittala Outletissa myydään Iittalan tuotteiden lisäksi myös Arabian, Hackmanin ja Fiskarsin tuotteita. Iittala on ollut osa Fiskars-konsernia vuodesta 2007.

Iittala Outlet sijaitsee rakennuksen uudemmassa, vuonna 2006 valmistuneessa tiiliverhoillussa osassa.

Kahvila-Ravintola Aino on auki seitsemänä päivänä viikossa ja lounasta paikasta saa maanantaista lauantaihin. Ravintolan takaa löytyy Moda Italia Outlet & Korukoru.

Kahvila-Ravintola Aino ja Moda Italia Outlet & Korukoru sijaitsevat rakennuksen vanhemmassa osassa.

Suurin osa Lasimäestä on syntynyt entisen Orvon maatilan paikalle. Orvon maatilan päärakennus oli nykyisen Iittala Outletin vieressä sijaitseva rakennus, jota nykyään kutsutaan Vihreäksi taloksi. Rakennus siirtyi lasitehtaan omistukseen 1920-luvulla.

Orvon maatilan päärakennus on peräisin 1800-luvulta.

Keramiikkapaja Anubis on toiminut Vihreässä talossa vuodesta 1998. Anubis-nimen vuoksi olin ennen tätä vierailuani kuvitellut, että keramiikkapajan nimi viittaa Anu-nimiseen keramiikkataiteilijaan. Tällä vierailulla minulle kuitenkin selvisi, että Anubis on keramiikka- ja naivistitaiteilija Markku Mäen myymälä ja ateljee. Muinaisen Egyptin jumalien suhteen minulla on siis selkeästi aukkoja sivistyksessä – kuten nyt sain tietää, Anubis oli muinaisen Egyptin kuolleiden ja muumioinnin jumala.

Tunnelmallisessa keramiikkapajassa myydään kivitavarakeramiikan ja keramiikkaveistosten lisäksi myös puukkoja.

Kesästä 2017 alkaen Vihreässä talossa on toiminut Linnanrouvan maalaisromanttinen puoti, jossa myydään erilaisia käsintehtyjä lahja- ja sisustustavaroita ja koru- ja käsityötarvikkeita sekä lankoja. Linnanrouva on kesällä auki päivittäin, mutta talvikaudella toistaiseksi vain viikonloppuisin.

Linnanrouvassa voi kauniiden tavaroiden lisäksi ihailla myös tunnelmallisia hirsiseiniä.

Toisessa päässä Vihreää taloa oleva liikehuoneisto oli marraskuussa tyhjillään.

Vihreän talon vierestä löytyy punainen rakennus, joka oli aikoinaan Orvon maatilan sivurakennus. Nyt rakennuksessa toimivat Parturi-Kampaamo Teija Eerola sekä Kauneus Ateljé Eevakaisa. Jotenkin sympaattista, että tällaisesta ulkoapäin ladon näköisestä paikasta saa kauneushoitola- ja kampaamopalveluita.

Punainen sivurakennus sijaitsee aivan Vihreän talon vieressä.

Orvon tilan vanha navetta sijaitsee myös aivan päärakennuksen vieressä. Navettaan perustettiin vuonna 1971 Iittalan lasimuseo, joka  toimii nykyään nimellä Designmuseo Iittala.

Vuonna 1909 valmistunutta navettaa laajennettiin ennen kuin siinä aloitettiin museotoiminta.

Myös museon takaa löytyy kiinnostava paikka eli suklaata käsityönä valmistavan, vuonna 1990 perustetun Kultasuklaan tehdas myymälöineen.

Tänä vuonna omistajaa vaihtanut Kultasuklaa on aloittanut toimintansa vuonna 1990.

Myymälästä löytyy hauskoja ja uniikkeja suklaatuotteita, ja siellä olevan lasiseinän takaa pystyy seuraamaan suklaantuotantoa toistaiseksi maanantaista torstaihin.

Kultasuklaan kauniit suklaatuotteet ovat ilo myös silmälle.
Tämä suklaahahmo sai nimikilpailun jälkeen nimen Paavo-Elmeri.

Kultasuklaan ja Iittala Outletin väliseltä alueelta löytyy myös pieni leikkipuisto. Alla olevassa kuvassa näkyvä punainen vanha rakennus on alun perin ollut läheisen maatilan riihi, joka siirrettiin Lasimäelle 1980-luvulla.

Rakennuksissa on vuosien varrella ollut monenlaista toimintaa.

Lasimäeltä löytyy myös Suomen suurin naivistisen taiteen näyttely, Naivistit Iittalassa, joka on avoinna sekä kesäisin että joulun aikaan. Olen suuri naivistisen taiteen ystävä, joten olen iloinen, että satun asumaan niin lähellä Iittalaa. Näyttelypaikka – Iittalan vanha puukoulu – on myös ympäristönä idyllinen.

Vanha puukoulu on nykyään Naivistit Iittalassa -säätiön omistuksessa.

Nykyinen Iittalan yhtenäiskoulu sijaitsee vanhan puukoulun takana.

Vihreä talo, vanha puukoulu sekä Iittalan yhtenäiskoulu Iittalantieltä kuvattuna.

Kalvolan kirkko sijaitsee hieman keskustan ulkopuolella: kohdasta, jossa yllä oleva kuva on otettu, on Iittalantietä matkaa kirkolle noin kilometrin verran. En jostain syystä ollut koskaan aikaisemmin tullut käyneeksi kirkolla. Kirkko hautausmaineen on kuitenkin näkemisen arvoinen paikka. Lisäksi alue on myös maisemiensa puolesta sellainen, jossa ajelee ihan ilokseen.

Ilmari Launiksen suunnittelema kirkko on tehty graniitista, ja se valmistui vuonna 1921 muutamaa vuotta aikaisemmin palaneen kirkon tilalle. Kirkon vieressä olevassa vanhassa lainajyvästön makasiinissa toimii Kalvolan kotiseutumuseo.

Kalvolan graniittinen kirkko on näyttävän näköinen rakennus.

Hautausmaa kauniine puistoineen löytyy Iittalantien toiselta puolelta.

Näkymä Iittalantieltä hautausmaalle päin.

Hautausmaan itäpäädystä löytyy alla näkyvä kaunis punatiilinen portti, joka on valmistunut 1900-luvun alussa.

Harvalle hautausmaalle kuljetaan näin kauniista portista.

Sankarihautojen vierestä löytyvä, vuonna 1959 paljastettu sankarimuistomerkki on Tapio Wirkkalan käsialaa. Graniittisen kivipaaden yläosassa on 128 uhrikuoppaa eli kuoppa jokaista talvi- ja jatkosodassa kaatunutta Kalvolaan haudattua kohti. Pronssiseen yläosaan on kirjoitettu sankarivainajien nimet.

Sankarimuistomerkki sijaitsee aivan punatiilisen portin vieressä.
Siunauskappeli on rakennettu vuonna 1927.

Hautausmaalta löytyy myös Kalvolan vanhin rakennus eli 1400-luvulta peräisin oleva kivisakaristo. Sakaristo oli aikoinaan osa puukirkkoa, joka purettiin 1800-luvun alussa. Seuraava puukirkko, jonka tilalle nykyinen kirkko rakennettiin, oli sitten tien toisella puolella.

Kivisakasti sijaitsee hautausmaan vanhimmassa osassa.

Hautausmaalta löytyy useita patsaita ja muistomerkkejä, joista voi lukea enemmän vaikkapa Patsaanmetsästäjä-blogista. Aikaisemmin mainitussa Iittalan historiaa kävellen -julkaisussa kerrotaan muistomerkkien ja patsaiden lisäksi myös rakennusten historiasta.

Alla olevassa kuvassa näkyy Summan risti -muistomerkki, joka on pystytetty talvisodassa Summan Majajoella kranaatti-iskussa korsuun kuolleiden 19 miehen muistoksi. Tämän ns. Kalvolan komppanian miehistä 15 oli kotoisin Kalvolasta. Puinen risti pystytettiin alun perin korsuhaudalle, josta se myöhemmin tuotiin Kalvolaan. Myös Summassa, tuhoutuneen korsun paikalla on Kalvolan komppanian muistoksi pystytetty risti. Sen kuvia löytyy esimerkiksi Willimiehen jäljillä -blogista.

Puisen ristin vitriinin on suunnitellut Tapio Wirkkala.

Sekä muistomerkit ja rakennukset että hautausmaan kauneus muutenkin tekivät minuun vaikutuksen. Täytyy sanoa, että harvoin olen käynyt näin kauniilla hautausmaalla.

Hautausmaan taustalla siintää Äimäjärvi.

On ollut mielenkiintoista tutustua blogipostauksen kirjoittamisen lomassa tämän varsin viehättävän paikan historiaan tarkemmin. Iittalassa tulee varmasti käytyä vielä monet monituiset kerrat. Jo tuttujen paikkojen lisäksi haluan vielä vierailla ainakin lasitehtaalla ja museossa. Te lukijat voitte myös kertoa, jos minulta on jäänyt jotakin ehdottomasta näkemisen arvoista huomaamatta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.