Sievi uudenvuodenaattona 2017

Sievin kirkko

Sievi on Pohjois-Pohjanmaan lounaisosassa sijaitseva noin 5000 asukkaan kunta, jonka keskustaajama on aivan Kokkolasta Kajaaniin kulkevan valtatie 28:n varrella.

Sievissä on paljon yritystoimintaa, ja siellä on perinteisesti ollut matala työttömyysaste. Suomen kuntaliitto, Suomen Keksijäin Keskusliitto ja Suomen Yrittäjät valitsivat vuosina 1998-2009 vuosittain Suomen luovimman kunnan, ja Sievi sai tämän kunniamaininnan ensimmäisenä kuntana vuonna 1998. Olisi kiinnostavaa tietää, miksi Suomen luovimman kunnan valinta lopetettiin vuoteen 2009.

Sievi ei ollut minulle entuudestaan kovinkaan tuttu paikka. Olen joskus ohi kulkiessani pyörähtänyt Sievin keskustassa, mutten muista koskaan aikaisemmin edes pysähtyneeni paikassa. Uudenvuodenaattona tutustuin nyt paikkaan tarkemmin samalla kun äitini etsi alueelta geokätköjä.

Kun saavutaan Sieviin Kokkola-Kajaani-tietä sisämaasta päin, jää keskusta tien oikealle puolelle.

Näkymä valtatiellä olevasta liikenneympyrästä keskustaan päin.

Kun käännytään keskustaan johtavalle Kantolantielle, jäävät S-market ja sen yhteydessä oleva ABC:n kahvio oikealle. Tien vasemmalta puolelta löytyy iloisen oranssi liikekeskus.

Oranssin liikekeskuksen edustalta löytyy leikkipuisto.

Liikekeskuksesta Kantolantien puoleisesta päädystä löytyy Ravintola Ronai ja toisesta päädystä Sievishop, jossa Sievin Jalkineen tuotteiden lisäksi myydään muun muassa Sievin Saven keramiikkaa.

Ravintolan ja Sievishopin välistä löytyvät Annen Hiuskulma sekä Taitokeskus Sievi, jossa järjestetään erilaisia käsityökursseja ja jossa myös toimii käsityötarvikkeiden myymälä. Jostain syystä Sievin Taitokeskus on osa Taito Keski-Pohjanmaata, vaikka Sievi kuuluu Pohjois-Pohjanmaahan ja Taito Pohjois-Pohjanmaakin on olemassa.

Oranssi liikerakennus Kantolantieltä kuvattuna.

Tällaisia arkkitehtuuriltaan ankeahkoja laatikkomaisia liikerakennuksia on Suomi valitettavasti täynnä. Useimmat niistä ovat tosin myös väritykseltään ankean harmaita toisin kuin tämä pirteän värinen tapaus. Google Maps -palvelun kuvat Sievistä ovat vuodelta 2011, ja niissä näkyy vielä tyystin erivärinen liikerakennus. Pisteet sille, joka ulkoverhoilun uusimisen yhteydessä on keksinyt ehdottaa beigen värin vaihtamista hieman iloisempaan!

Oranssissa liikekeskuksessa olevan Ravintola Ronain lisäksi Sievissä voi käydä syömässä myös teollisuusalueella Yritystiellä sijaitsevassa Antell-ravintola Scanfilissä.

Kantolantie, jonka varrella oranssi liikekeskus ja S-market sijaitsevat, viettää hieman ylöspäin ja päättyy mäen päällä T-risteyksessä Haikolantiehen.

Näkymä Kantolantieltä oranssin liikerakennuksen kohdalta Haikolantielle päin.
Näkymä Kantolantien oikealta puolelta Haikolantielle päin.

Yllä olevassa kuvassa oikealla näkyvässä rakennuksessa toimii Sievin paikallislehden Sieviläisen toimitus. Toimituksen vierestä samasta rakennuksesta löytyy Sievin seurakunnan ylläpitämä kirppis-kyläkamari. Alun perin rakennuksessa on toiminut ruokakauppa.

Yllä olevassa kuvassa näkyvä punatiilinen kerrostalo on valmistunut vuonna 2011, ja sen alakerran liikehuoneistoista löytyvät muun muassa Sievitalon toimitilat. Viereinen suuri punatiilinen rakennus taas paljastui lähemmällä tarkastelulla Sievin Osuuspankiksi.

Sievin Osuuspankki T-risteyksestä kuvattuna.

Samalta puolelta tietä löytyy vuonna 1985 valmistunut Sievin kunnantalo.

Sievin kunnantalo toiselta puolelta Haikolantietä kuvattuna.
Kuvanveistäjä Taru Mäntysen patsas “Sievin poika” kunnantalon edustalla.

Ehdin ottaa lähes kaikki kuvat Sievistä jo ennen kuin aurinko alkoi paistaa. Sääennusteiden mukaan päivästä ei edes pitänyt tulla aurinkoista, mutta kun pilviverho sitten yllättäen alkoikin rakoilla ja aurinko tuli näkyviin, kiersin ottamassa kuvat uudelleen – kaikki kun yleensä näyttää auringonpaisteella kauniimmalta. Patsaskuvaa en kuitenkaan muistanut ottaa uusiksi, joten yllä olevassa kuvassa näkyy vielä aamupäivän hämärä ennen auringon esiintuloa.

Kunnantalon ja Osuuspankin väliselle alueelle jää toinen Sievin keskustan päivittäistavarakaupoista eli K-Market Mutti. Samasta rakennuksesta löytyvät myös Sievin Apteekki sekä Opti-aika Järvelä.

Näkymä kunnantalon edustalta Osuuspankille ja K-Marketille päin. Tästä  kulmasta katsottuna Osuuspankin rakennus tuo jollakin tavalla mieleen kirkon.
Näkymä kunnantalon vierestä risteykseen päin.

Haikolantien toiselta puolelta, kunnantaloa vastapäätä löytyy Sievin kirjasto. Samassa rakennuksessa toimii myös Ylivieskan seudun musiikkiopiston Sievin toimipiste. Kirjaston alakerrasta löytyy taiteen näyttelitila Taidelaari, jonka kuka tahansa taiteilija tai sellaisena itseään pitävä voi varata näyttelytilakseen. Hieno kunnan tarjoama mahdollisuus!

Vuonna 1993 valmistunut kirjastorakennus.

Sievin tori löytyy kirjaston oikealta puolelta. Paikalla sijaitsi aikaisemmin vuonna 1938 rakennettu Suojeluskuntatalo, joka sotien jälkeen muutettiin Sievin kunnantaloksi (artikkeli Sieviläisessä). Torin laidalla puiden suojassa on tuon vuonna 1990 puretun rakennuksen muistokivi.

Muistokivi sijaitsee torin laidalla puiden suojassa.

Sievin  kunnan sivuilta voi lukea, mitä muita muistomerkkejä, patsaita ja nähtävyyksiä kunnan alueelta löytyy.

Kunnantalon takaa samalta puolelta Haikolantietä löytyy Sähköliike Kotilainen, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1962.

Sähköliike Kotilainen.

Sitten lähdetään takaisin toiseen suuntaan. Alla olevassa kuvassa ollaan jälleen Kantolantien ja Haikolantien risteyksessä. Kulmauksesta löytyy Sievin Säästöpankki.

Säästöpankin rakennuksesta toimii myös parturi-kampaamo Tmi Paula Pakanen.

Alla olevassa kuvassa on Säästöpankin rakennus toisesta suunnasta kuvattuna. Pidän kovasti seinän koristelohkareista.

Oikealla olevasta rakennuksessa toimii Ompelu- ja korjauspalvelu Vuokko Argillander.

Sievin keskustasta löytyy yksi viihderavintola – vuodesta 1999 toiminnassa ollut Willy’s Place.

Willy’s Place on Sievin ainoa viihderavintola.
Myöhemmin illalla oli luvassa diskoilua.
Samasta rakennuksesta Willy’s Placen kanssa löytyy Sievin Kukka- ja Hautauspalvelu.

Toisella puolella Haikolantietä on vanha rakennus, jossa on aikoinaan ollut pitkään ravintolatoimintaa. Rakennuksessa ovat toimineet ainakin Tuikku– ja Iltatupa-nimiset ravintolat.

Ravintolatoiminta tässä rakennuksessa loppui 2000-luvun alussa.

Kun Haikolantietä jatketaan tästä eteenpäin, tulee kulman takaa mäen päältä pian näkyviin Sievin kaunis keltainen puinen ristikirkko. Kirkko on Sievin neljäs kirkko, ja se on valmistunut vuonna 1861. Kirkon on suunnitellut Oulun läänin lääninarkkitehtina toiminut L. I. Lindqvist.

Kirkko rakennettiin mäelle, jotta kellotorni näkyisi mahdollisimman kauas.

Kirkon vierestä löytyy vanha lainajyvämakasiini, jossa on 1980-luvulta lähtien toiminut Sievin kotiseutumuseo. Kunnan sivuilta selviää, että makasiinin jyvänlainaustoiminta loppui niinkin myöhään kuin 1970-luvulla.

Kotiseutumuseo on avoinna kesä-heinäkuussa.

Toisella puolella Haikolantietä, hautausmaan edustalla olevan vanhan ruumishuoneen seinustalta löytyy Sievin vaivaisukko. Pahasti lahoamaan päässyt vaivaisukko kunnostettiin 2000-luvun alussa. En onnistunut löytämään tietoa siitä, milloin tämä vaivaisukko on alun  perin tehty, mutta satuin surffaillessani löytämään tämän vuodelta 1907 olevan uutisen, jossa kerrotaan Sievin vaivaisukon joutuneen varkauden kohteeksi. Mikäli varastettua vaivaisukkoa ei löydetty, täytyy tämän nykyisen olla vuonna 1907 tai sen jälkeen rakennettu.

Puutaiteilija Jorma Heiskanen kunnosti vaivaisukon 2000-luvun alkupuolella.

Sievin aikaisemmat kirkot sijaitsivat Sievinkylällä, lähes 10 kilometrin päässä nykyiseltä paikalta Kokkolaan päin. 1950-luvulla ensimmäisen kirkon paikalle rakennettiin Vanhankirkon kappeli, joka muistuttaa kirkkoa, mutta on huomattavasti normaalia kirkkoa pienempi. Kappelissa järjestetään erilaisia kirkollisia toimituksia sekä muun muassa konsertteja. Kuva tästä viehättävästä rakennuksesta löytyy esimerkiksi JPK-kuvablogista. Seuraavalla Sievin-vierailullani haluaisin ehdottomasti nähdä tuon kappelin. Myös Sievin kunnan alueella sijaitseva, suosittu Maasydänjärven matkailualue Urjanlinnoineen on minulta vielä näkemättä. Sievin alueella riittää siis vielä nähtävää.

One thought on “Sievi uudenvuodenaattona 2017

  • 2.12.2020 at 21:50
    Permalink

    Kyllä on koti-synnyinkuntani ankeaa katseltavaa! Kaikki kauniit rakennukset on purettu ja tilalle tehty ankeita laatikoita.
    Toivottavasti tulee aika,kun nuo puretaan ja palautetaan vanhoissa valokuvisssa näkyvä viehättävämpi kylän raitti!

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.